-
‘Rytmi’ Teemanäyttely esillä Kuopion pääkirjastolla
Suomen Kameraseurojen Liiton ‘Rytmi’ Teemanäyttely on esillä Kuopion pääkirjaston näyttelytilassa Maaherrankatu 12, Kuopio. Näyttely on avoinna 16.-30.11.2024, kirjaston aukioloaikoina ma-to klo 8-19, pe klo 8-16 ja la-su klo 10-16. Näyttelyn järjestää Kuopion Kameraseura ry. Näyttelyyn tarjottiin 1767 teosta, 208 kuvaajalta ja 35 seurasta. Näyttelyyn hyväksyttiin 371 teosta (21 %), 131 kuvaajalta ja 32 seurasta. Valintaraati…
-
Merja Martikainen voitti Pohjoismaisen valokuvamestaruuskilpailun
Kuopion Kameraseuran Merja Martikainen on voittanut Pohjoismaisen valokuvamestaruuskilpailun mustavalkokuvien sarjassa. Mestaruus on Merjalle jo toinen ja aiemman mestaruuden hän voitti vuonna 2018 värikuvasarjassa. “Iloisella tavalla hämmentynyt olo on juuri nyt. Vaikka lähetän joskus kuviani erilaisiin kilpailuihin, niin en kuitenkaan tee kuvia kilpailuja varten, vaan kuvaan aina fiiliksen pohjalta itseäni kiinnostavia aiheita. Tämän vuoksi menestys on…
-
Kuukausikisan “raja” tulokset
Päättyneen kuukausikisan aiheena oli ‘raja’. Kisaan tuli laaja kattaus erilaisia näkemyksiä teemasta ja tällä kertaa voittajaksi seuloutui Hannu Merjovaaran ajatuksia herättävä kuva ‘Valoja ja varjoja’. Kuva on pelkistetystä maailmastaan huolimatta moniselkoinen ja kutsuu katsomaan kuvaa useamminkin kuin kerran. Toiseksi kuukauden kisassa tuli Seppo Hinkulan ‘Mihin raja vedetään’. Kuvan merkityksellisyyttä ei suomalaisessa yhteiskunnassa tarvitse kaukaa hakea…
-
Kuopion kameraseuran jäsenille menestystä World Photographic Cupissa
Kuopion kameraseuran jäsen Marc Sabat on sijoittunut upeasti pronssille commercial photogapher -sarjassa World Photographic Cup -kilpailussa, joka on ammattikuvaajien vuoden kovin koitos. Kisaan osallistujat ovat kovan seulan läpikäyneitä kansainvälisen tason huippuja, joten voidaan hyvällä syyllä siis sanoa, että kisamenestys osoitti Marc Sabatin olevan yksi maailman parhaista mainoskuvaajista. Lisää tietoa: World Photographic Cup Marc Sabat kasvoi…
-
Kesäkauden avajaiset 14.5.2022
Seuran jäsenille järjestetään kesäkauden avaus 14.5.2022 klo 14-21 Poukaman leirikeskuksessa. Osoite Poukamantie 105. Luvassa on mukavaa ohjelmaa: puheenjohtajan tervehdys kuvaajaesittely droneinfo aloittelijoille kuvaussessio miljöössä Luonnollisesti myös pidetään hauskaa ja mukaan voi ottaa omat makkarat nuotiolla poltettavaksi. Pientä tarjoilua on tiedossa myös seuran puolesta. Muistakaa ilmoittautua 9.5.2022 mennessä! Ilmoittautuminen tapahtuu oheisen linkin kautta: ILMOITTAUTUMINEN KESÄKAUDEN AVAJAISIIN
-
Kuukausikisan tulokset ja uusi aihe
Vauhtia, vaarallisia tilanteita, huumoria, luontoa – kaikkia mahdollista olivat kuvaajat saaneet kuvattua ympäristöstään, kun aiheena oli ‘Tilanne päällä’. Eniten pisteitä sai ylläoleva Maija Roineen vauhdikas kuva ‘Kevättä ilmassa’. Poikien vauhdikkaassa potkulautaleikissä on sananmukaisesti tilanne päällä. Eläinmaailman tilanne on puolestaan päällä Wille Markkasen kuvassa ‘Kenen oksa‘, jossa kaksi lintua taistelevat paikastaan oksan valtiaana. Kolmanneksi selvinnyt Katri Bäckin humoristinen kuva ‘Apua – mitä…
-
Tervetuloa uusille sivuille
Pitkällisen, ja osittain erittäin tuskaisen ponnistelun jälkeen Kuopion Kameraseuralla on uudet kotisivut. Kuten kaikissa muissakin nettisivuprojekteissa, myös tässä on vielä paljon tehtävää ja jälkikäteen korjattavaa. Niinpä haastan Sinut arvon kävijä tutkimaan sivuja huolella, ja raportoimaan mikäli huomaat korjattavaa. Suuri osa vanhoista artikkeleista on saatu siirrettyä tänne, mutta ulkoasu voi vielä olla mitä on. Löydät vanhat…
-
Kuukausikisan 'Tunteet' tulokset
Päättyneen kuukausikisan aiheena oli ‘Tunteet’. Kisaan tulleet kuvat aiheuttivatkin katsojissa mitä erilaisempia tuntemuksia. Tämän seurauksena peräti 19 eri kuvaa sai osakseen ykkösääniä! En muista milloin ykkösäänet olisivat hajonneet näin laajalti. Mutta kärkikolmikko löytyi jälleen. Ykköseksi selvisi Wille Markkasen ristiriitaisuuksia täynnä oleva kuva ‘Mixed feelings’. Toiseksi selvinnyt Niko Puumalaisen kuva ‘How can I save The Child in me?‘ on varmaan…
-
Kuukausikisan tulokset
Tulisia tunteita, palavia lintuja ja kaikkea mahdollista kylmän ja lämpimän leikkejä sisältyi tämänkertaisen kuukausikisan kuviin. Olihan kisan teemana Kylmän ja lämpimän leikki. Tasaista oli kärjessä tälläkin kertaa. Ykkössijan tasapistein jakoivat Jukka Lappalainen kuvallaan ‘Hot feelings in the cold weather’ ja Wille Markkanen kuvallaan ‘Taikuri ja tulilintu’. Kolmanneksi selvisi hyytävän kylmän ja polttavan kuuman liekin yhdistelmä…
-
Markus Sipilä Vuoden kuvaajaksi
Nyt on aika julkaista myös Vuoden kuvaaja. Hän on Markus Sipilä. Markus keräsi vuoden aikana kuvakisoista kaikkiaan 541 pistettä. Toiseksi eniten pisteitä kokosi Wille Markkanen (486) ja kolmanneksi eniten Petri Damstén (469). Lämpimät onnittelut Markukselle!
-
Kuukausikisan tulokset ja Vuoden kuva
Kuukausikisassa oli nyt esillä jäsenistön viime vuonna ottamien kuvien parhaimmisto, sillä jokainen sai ladata kisaan kolme viime vuonna ottamaansa kuvaa. Kisasta tulikin tiukka, sillä samoille pistemäärille selvisi kaksi kuvaa: Hannu Merjovaaran ’Polku vie satuun’ ja Wille Markkasen ’Syysaamun sumu Snellmaninpuistossa Kuopiossa’. Mielenkiintoinen kuvakisa siinäkin mielessä, että näistä kuvista edustivat hieman erilaista kuvaamista mitä kuukausikisan kärkisijoilla on totuttu näkemään. Kuvien…