
Tietoja seurasta
Kuopion Kameraseura ry perustettiin 1964. Yli kuuden vuosikymmenen jatkunut työ on vakiinnuttanut seuran aseman kuopiolaisena koulutus- ja kulttuurijärjestönä.
Viime vuodet ovat olleet aktiivista aikaa. Olemme kouluttaneet kymmeniä, jos ei satoja uusia harrastajia valokuvauksen saloihin. Valokuvauksen peruskurssi järjestetään nykyisessä muodossaan muutaman kerran vuodessa.
Jäsenmäärämme on maltillinen ~ 100 ihmistä. Nuoria, opiskelijoita, aikuisia sekä eläkeläisiä, harraste- ja ammattivalokuvaajia.
Kenties tärkein toimintamuotomme ja jäsenpalvelumme on Puijonlaakson väestönsuojassa oleva Digiluolamme. Nämä tilat varusteineen mahdollistavat monipuolisen työskentelyn harrastajille sekä ammattilaisille.
Yhteistyöllä tapahtumien järjestäjien kanssa, seuramme jäsenet ovat päässeet kuvaamaan Kuopiossa järjestettyjä tapahtumia, mm. Kuopio Rock, Puijon kisat, Kalevan kisat ja Jukolan viesti.
Olemme saaneet tunnustusta työstämme, sillä Suomen Kameraseurojen Liitto ry valitsi seuramme vuonna 2014 vuoden kameraseuraksi.
Näyttelyihin osallistuminen ja niiden järjestäminen ovat olleet kautta aikojen kiinteä osa seuratoimintaamme. Kuukauden kuva -kisa on ollut pitkään menestys. Kuukausittain 20 – 30 kuvaajaa osallistuu kevyesti järjestettyyn kilvoitteluun. Saman teeman kuvaaminen ja toisten kuvien katselu on varsin opettavaista.

Keväällä 2014 järjestimme Suomen Kameraseurojen liiton vuosinäyttelyn VB-valokuvakeskuksella, samaisena vuotena juhlittiin Kuopion Kameraseuran 60-vuotista taivalta.

Olemme tehneet yhteistyötä Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) kanssa, olemme rakentaneet “Taidekäytävälle” / G1-A1 käytävälle näyttelyitä, jossa on esillä jopa kansallisesti sekä kansainvälisesti palkittuja valokuvia.

Olemme olleet mukana Finland International Digital Circuit- näyttelyn järjestelyissä vuodesta 2015 lähtien, vuoden 2022 palkitut kuvat tästä.

Järjestimme 2018 ensimmäistä kertaa kansainvälisen näyttelyn “Kuopio Photo International“, sen palkitut voit katsoa täältä.


Vuonna 2021 järjestimme näyttelyn Kuopion kaupunginkirjastolla, jossa oli esillä huimat 60 valokuvaa, 33 jäseneltämme, kuvakokoelma oli kerätty Kuukauden kuva -kilpailun voittaja kuvista. Valituista kuvista on koostettu myös video YouTubeen, jonka voit katsoa tästä linkistä.
Menestystäkin meille on tullut kansallisesti sekä kansainvälisesti
Olimme menestynein seura Suomen Kameraseurojen Liiton teemanäyttelyssä v. 2015, jolloin teemana oli “Lähellä”.
Voitimme Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n järjestämän Seuracup -kilpailun vuosina: 2016, 2017, 2018, 2019, 2020 ja 2021.

Kuvat: Juho Korpela, Marc Sabat, Jukka Hartikainen, Juha Saastamoinen, Jarno Korhonen, Niko Puumalainen, Victor Carrasco Navarro, Krista Nurmi, Jukka-Pekka Korpi-Vartiainen, Kari Kumpulainen, Merja Martikainen, Veini Suuronen & Petri Damstén
Vuoden 2018 Seuracup valokuvista on koostettu video, voit katsoa sen tästä.

Kuvat: Mikko Pitkänen, Jarno Korhonen, Juuso Timonen, Marko Paakkanen, Niko Puumalainen, Jukka Hartikainen, Krista Nurmi, Kari Kumpulainen, Markus Sipilä, Vesa Lýra, Marc Sabat, Petri Damstén & Merja Martikainen

Kuvat: Vesa Lýra, Seppo Hinkula, Kari Kumpulainen, Markus Sipilä, Sari Korhonen, Jussi Ahokas, Petteri Mussalo, Hannu Merjovaara, Niko Puumalainen, Tiina Anttila, Marko Rossi, Jukka-Pekka Korpi-Vartiainen, Marc Sabat, Petri Damstén & Juha Saastamoinen

Kuvat: Juha Saastamoinen, Jukka-Pekka Korpi-Vartiainen, Merja Martikainen, Niko Puumalainen, Kari Kumpulainen, Petri Damstén, Marko Paakkanen, Juuso Timonen, Jussi Ahokas, Anne Tuomainen, Wille Markkanen, Markus Sipilä, Jukka Lappalainen & Marc Sabat


Vuonna 2020 voitimme Pohjoismaisessa valokuvamestaruuskilpailussa kultaa, väri- ja mustavalko sarjassa täten oltiin Suomen sekä Pohjoismaiden paras seura yhteispisteiden perusteella. Henkilökohtaisten väri- kuin mustavalko-valokuvien sarjan voitti jäsenemme Marc Sabat. Lisäys näissä stipendeissä on virhe, EI Marko Sipilä vaan Markus Sipilä.

Vuonna 2021 pääsimme pronssille samaisessa kilpailussa yhteispisteillä ja olimme Suomen paras seura.

Vuonna sen 2022 taas voitimme Pohjoismaisessa valokuvamestaruuskilpailussa kultaa yhteispisteillä sekä henkilökohtaisten mustavalko-valokuvien sarjan voitti jäsenemme Merja Martikainen. Mestaruus Merjalle ei ollut ensimmäinen, v. 2018 Merja voitti väri-valokuvien sarjan.
Seuran jäseniämme on palkittu Suomen Kameraseurojen liiton ansiomerkeillä, tehden jotain hyvää seuran eteen. Seuramme jäsenet myös saaneet esimerkiksi; tunnustusta työstään kansallisesti sekä kansainvälisesti, liiton nuorena kuvaajana, vuoden kuvaajana sekä Fotofinlandia- finalistinakin.

Kuva: Petteri Mussalo
Kiinnostuitko kameraseuratoiminnasta? Liity jäseneksi aktiiviseen, innostavaan sekä menestykkäästi toimivan kameraseuran toimintaan – Kuopion Kameraseuraan.
Liity jäseneksi.
Yhteistyötä kanssamme? – Ota yhteyttä rohkeasti seuramme hallituksen jäseniin.