• Kuopion Kameraseuralle menestystä Seura Cup 2023 ja World Cup 2023 -kilpailuissa

    Kuopion Kameraseuralle menestystä Seura Cup 2023 ja World Cup 2023 -kilpailuissa

    Kuopion Kameraseuran kuvakokoelma sijoittui toiseksi Seura Cup 2023 -kilpailussa ja hävisi mestaruuden Turun Kameroille vain 1 pisteen erolla. Kolmanneksi sijoittui Tampereen Valokuvausseura. Eroa toisen ja kolmannen välillä oli 7 pistettä. World Cup 2023 tuloksissa Kuopion kameraseura oli samalla kokoelmalla 56. sijalla, parhaana suomalaisena kameraseurana sekä jakoi parhaan pohjoismaalaisen seuran sijoituksen yhdessä norjalaisen Bryne fotoklubb kameraseuran…

    Lue Lisää >

  • Ensi talven touhuja

    Eilen (18.4.2012) pidimme kuukausikokousta, varsinainen vuosikokoushan jouduttiin siirtämään. Kuukauden kuva valittiin (onnea Julia) ja pohdittiin tulevia. Ensi talvelle ajattelimme laajentaa toimintaa yhdellä kuukausittaisella kokoontumiskerralla. Teematiistain, tekniikkaillan tai vaikkapa suljinsunnuntain (miksi sitä nyt nimetettäisikään) tapaamisessa perehdyttäisiin kuvaamiseen vaihtuvien teemojen kautta. Esitykset tuotettaisiin omin voimin tai ulkoisen avun avulla. Tilaisuudesta ilmoitettaisiin julkisesti ja kaikki halukkaat olisivat tervetulleita.…

    Lue Lisää >

  • Kameraseuran jäsenien kuvia SaSan talvikuvakisassa

    Sirpa Tavastin persianvinttikoirat Kahvimato ja Janna pääsivät mukaan Savon Sanomien talvikuvakisaan.  Käy antamassa äänesi täällä!

    Lue Lisää >

  • Uusia, upeita kuukauden kuvia

    Kuopion Kameraseuran Flickr-galleriaan on taas ladattu uusia, upeita kuvia.  Käy antamassa oma arvostelusi täällä  Ja kuulehan siekii: käy nyt ihmeessä lataamassa omat Kuukauden kuvasi 10. päivään mennessä sivustolle. 

    Lue Lisää >

  • Lisää kuukauden kuvia Flickr'iin…

    Kuopion Kameraseuran kuukauden kuvia on alkanut kertyä ihan kivasti Flickr’iin. Lataa sinäkin omat kuvasi kuukauden 11. päivään mennessä tähän pilvipalveluun!

    Lue Lisää >

  • Hyvässä kuvassa on useita elementtejä

    Kuopion Kameraseuran puheenjohtajan Tero Räsäsen haastattelu Viikko-Savossa  29.2.2012

    Lue Lisää >

  • Kuopion Kameraseura "melkein 60 vuotta"

    Savon Sanomat 28.2.2012

    Lue Lisää >

  • VALOHUONE avattu – lataa 3 kuukauden kuvaa Flickr.com 'iin

    Kuopion Kameraseuran Kuukauden kuvia ladataan nyt Flickr’iin.  Kuopion Kameraseuran Valohuone Flickr’issä löytyy täältä… http://www.flickr.com/groups/1882271@N20/  Lataa sinne omat kuvasi – järjestelmä pienentää kuvan automaattisesti kuvan pitemmän sivun osalta 1024 px -suuruiseksi. Kunkin “kuukauden kuva” valitaan kuukausikokouksessa. Arvostelussa otetaan huomioon kuvaan lisätyt kommentit, jotka alkavat KKS: -kirjaimilla. Esim. “KKS: Kuvassa ihana valo. Kauniit graafiset linjat. jne” Ystävällisin…

    Lue Lisää >

  • Kuopion Kameraseuran "melkein 60. juhlavuosi" käynnistyi

    Uutinen Viikko-Savossa 22.2.2012. Elämä on inhimillistä. Kameraseura täyttää 60 v. vasta 2014. Tässä korjaus Savon Sanomissa 27.2.2012

    Lue Lisää >

  • Näyttelyn ripustus

    Vuosinäyttelyn ripustus maanantaina 27.2.2012 kello 10:00 Pääkirjaston aulassa.Kuvia toivotaan kaikilta jäseniltä. Aihe vapaa.Kuopion Kameraseuran vuosinäyttely ja Pohjois-Savon kameraseurojen vuosinäyttely pääkirjastolla 27.2 – 3.3.2012.

    Lue Lisää >

  • Kuukausikokous 14.2.2012

    Kuukausikokous 14.2.2012 kello 18:30 VB:llä.Ottakaa mukaan suunnitelmia Pääkirjaston vuosinäyttelyyn.Käytössä on mm. 15 kpl. sermejä, 11 lasivitriiniä ja myös katossa oleviin kiskoihin voi ripustaa.Myös Pohjois-Savon kameraseurojen piirinäyttely 2012 on tulossa samaan aikaan kirjastolle.pääkirjaston näyttelytila on varattu Kameraseuralle 27.2. – 3.3.2012 väliseksi ajaksi.Petteri Mussalo lupasi esitellä harrastekuvia.

    Lue Lisää >