
Kuopion Kameraseuran Wille Markkanen on voittanut valokuvaesitysten Pohjoismaisen mestaruuden ja samassa kisassa seuran Petri Damstén voitti Norjan liiton myöntämän kultamitalin. Kuvaesitysten mestaruuskilpailu järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa ja se toi kilpailuun

Päättyneen kuukausikisan aiheena oli ‘taidokas’. Kisaan tuli 49 mielenkiintoista kuvaa. Moni kuva haastoi katsojansa pohtimaan taidokkuuden olemusta ja ilmentymiä aiheelle oli löydetty todella monipuolisesti. Marraskuun kuukausikisan voittajaksi äänestettiin Wille Markkasen

Päättyneen kuukausikisan aiheena oli ‘värikäs’. Aihe innosti jäseniä, koska kilpailuun tuli peräti 62 kuvaa. Lokakuun kuukausikisan voittajaksi äänestettiin Seppo Vatasen kuva ‘Värillä väliä’. Kuvasta ei tosiaan väriä puutu ja on

Ensimmäinen mutta toivottavasti ei viimeinen Kuopion Kameraseuran luontokuvaajien tapaaminen pidetään Puijonlaaksossa seuran digiluolalla (tästä karttalinkki), tiistaina 25.10.2022 klo 18-19.00. Tapaamisen aiheet / teema: Kaikki ovat tervetulleita mukaan!

Päättyneen kuukausikisan aiheena oli ‘ylpeys’. Aihe oli selkeästi todella haastava, sillä kilpailuun tuli vain 36 kuvaa, mikä on selkeästi normaalia vähemmän. Kuitenkin aiheen tulkintojen määrä oli runsasta. Syyskuun kuukausikisan voitti

Päättyneen kuukausikisan aiheena oli ‘Pimeys’. Kilpailuun tuli 54 kuvaa. Kuten tapana on, kilpailussa saatiin aivan pimeä määrä tulkintoja aiheesta. Tämänkertaisen kisan voitti Wille Markkasen kuva ‘Valkeisenlampi yö elokuu’. Kuva on

Päättyneen kuukausikisan aiheena oli ‘Loisto’ ja kilpailuun tuli 56 kuvaa. Aihetta oli lähestytty monipuolisesti ja nyt onkin odotettavissa seurasta runsas osanotto kameraseurojen liiton teemanäyttelyyn, jossa on myöskin aiheena Loisto. Tämänkertaisen

Kesäkuun aikana kuukausikisassa oli aiheena ‘vauhdikas’. Liekö ollut enteellistä vai mikä, mutta ensimmäisenä kisaan jätti kuvan Petri Damstén ja tämä kuva myös voitti. Kuvan nimi on ‘Through the Snow’ ja

Päättyneen kuukausikisan aiheena oli ‘kaduilta ja poluilta’. Kuten tapana on, oli aihetta jälleen käsitelty hyvin monipuolisesti. Tämänkertaisen kisan voitti Wille Markkanen kuva ‘aamutuimaan’. Parhaan kommentin kuvasta antoi Hannu Merjovaara: “Upea

Kuten toukokuisessa jäsenkirjeessä, mainittiin että suunnitteilla on valokuvanäyttely jäsenten kuvista. Tässä siis lainaus jäsenkirjeestä: “Idea järjestää valokuvanäyttely on seuran jäsenen Tero Räsäsen kehittelemä ja kulkee työnimellä “Kuvakestit”. Ajatuksena on kohtuullisen